Ajattelin huomista puolimaratonia. Pelotti ja jännitti, miltä tuntuu juosta pitkästä aikaa 21 kilometriä. Harmitti, etten ole jaksanut juosta juuri lainkaan maratonin jälkeen, josta on nyt vajaat kolme viikkoa.
Olin ajatuksissani sekä huomisessa, että eilisessä - peläten tulevaa, katuen eilistä.
Onnekseni huomasin, että elämä on opettanut. Ja, että olen tosiaankin ottanut opikseni!
Pysähdyin. Hiljaisuus. Hengitys. Tässä. Nyt.
Ajattelin seuraavaa askelta, sitten sitä seuraavaa. Kuuntelin kuran litinää lenkkareiden alla. Haistoin kostean metsän tuoksun. Vedin keuhkot täyteen ilmaa.
Hymy levisi kasvoilleni. Olin. Nyt. Tässä. Ja se oli hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti