Koen olevani suhteellisen ekologinen ihminen, joka kierrättää kiltisti paperit, purkit, metallit, paristot, lasit, muovit sekä kompostin. Mutta vaikka olen ihminen, joka ostaa lapsille käytettyjä leluja, rakastaa kirpputoreja ja suosii lähiruokaa, olen moneen muuhun nähden täysi ympäristöhulttio.
Olen osa kertakäyttösukupolvea.
Tämä tulee selkeimmin esille jutellessani rakkaan naapurinsedän ja -tädin kanssa. Ingrid ja Jürgen ovat kuusikymppisiä DDR:n kasvatteja. He ovat tottuneet elämään vähällä ja puutteessa. Kaupassa oli tasan yhtä laatua sitä, mitä siellä oli.
Melkein kaikki tehtiin itse, materiaalit käytettiin uudestaan tai niistä keksittiin uutta. Juurikaan mitään ei heitetty pois.
Se, mikä meni rikki, se korjattiin.
Joskus heidän perusteellisuutensa on hieman ärsyttänyt nopeaan toimintaan tottunutta kärsimätöntä suurpiirteistä minääni. Toisinaan heitä on ärsyttänyt lasteni tavaranpaljous ja sitä kautta välittyvät arvot. Tai ennemminkin niiden puute.
Eilen istuimme iltaa, kohotimme lasilliset heidän vastasyntyneelle ensimmäiselle oikealle lapsenlapselle, vaikka he ovatkin aina kohdelleet minun kolmea kuin omiansa, ja juttelimme menneistä ajoista.
Korviin jäi soimaan taas tuo sama lause: "
Se, mikä meni rikki, se korjattiin."
Jürgen huokasi ja sanoi, että tuntuu, että nykyisin kaikki rikkimennyt heitetään menemään. Mitään ei jakseta korjata, kun uuden saa helposti ja halvalla. Millään ei ole enää mitään arvoa.
Ja sitten hän jatkoi: "Sama suhtautuminen pätee vanhaan herätyskelloon, joulukuusen rungosta ennenvanhaan tehtyihin vatkaimiin tai naulakoihin mutta myös rikkimenneeseen avioliittoon."
"Kun suhde joutuu kriisiin, se heitetään pois. Sitä ei osata eikä viitsitä enää korjata. Uuden heilan löytää helposti, eikä siinä ole mitään häpeällistä. Lapsetkin sopeutuvat yhteiskunnan mukaan erinomaisen hyvin uusperhekuvioihin, joista on heille sosiaalisesti muka vain hyötyä."
Kun he lähtivät, mietin sukupolveani ja niitä, jotka tulevat sen jälkeen. Ja sitä, kuinka vähän millään on enää mitään merkitystä kenellekään. Mietin, millä on minun lapsilleni merkitystä.
