Kiitollisuutta harjoittelemassa

Tykkään ajatella, että kiitollinen mieli on onnen juuri. Hyvästä juuresta kasvaa ylväs, vahva puu, jota myrskyt saattavat kyllä heitellä, muttei kaataa. Se pyrkii aina ylöspäin, kohottaa katseensa kohti valoa. Kiitollisuus on hedelmällisen puun kaarna, sen suoja ja kilpi, sen vastustuskyky kaikkea sitä vastaan, mitä elämä tuo tullessaan ja jolta kukaan ei säästy.

Sen sijaan tyytymätön mieli on katkeruuden siemen. Se myrkyttää koko kasvin. Mädät juuret kaatavat ryhdikkäänkin puun ilman kovempia koitoksia.

Ennen ajattelin, että olemme kohtalomme tai ainakin onnettomuuksien ja toisten ihmisten heiteltävinä. Ajattelin, että elämä määrää myrskyt ja jos ne sattuvat olemaan liian kovia, katkeroituu ja lopulta kaatuu. Täytyisi siis välttää koitoksia ja surua, että säästyisi mädiltä juurilta.

Kokemus on opettanut, ettei se niin mene. Elämä kolhii jokaista. Ei eletty elämä, ei surut eikä menetykset määrää mitään. Vaan ja ainostaan se, mitä niille itse päättää tehdä. Se on onnellisuuden avain.

Ei mätiä juuria saa vahingossa. Ei tyytymättömyys omaan elämäänsä ole onnettomuus, joka vain sattuu kohdalle. Jolle ei voi tehdä mitään. Katkeruuden siemenen elämäänsä istuttaa se, joka uskoo saaneensa erityisen epäreilua kohtelua osakseen. Se, joka jää paikalleen kysymään, miksi juuri minä.

Tiedän, mistä puhun, koska olen tehnyt juuri näin. Kauan ajattelin, ettei ole enää mitään, mistä haluaisin olla kiitollinen, kun on niin paljon, mistä olisi aihetta olla vihainen.

Mutta aikansa kutakin. On aika surra ja sitten on aika jatkaa matkaa. Eteenpäin pääsee, jos päättää olla kiitollinen joka päivä uudelleen ja tietoisesti. Eikä kiitollisuus katso kohtaloa. Eikä onnellinen ihminen ole se, jota elämä on hellinyt.

En ole aina kiitollinen. Enkä ole sitä, koska olisin hyvä tai vahva ihminen. Mutta harjoittelen sitä. Kaiken lisäksi täysin itsekkäistä syistä. Haluan olla onnellinen.

Tässä lista kymmenestä asiasta, joista olen kiitollinen tänään:

- Sateen tuoksu ja ropina ikkunaan, kun kirjoitan tätä.
- Pokien nauru, kun jaksoin kerrankin leipoa heistä pullapitkoja ja kutitella.
- Hildan halu kävellä pienine vaaleanpunaisine kenkineen kadulla edelläni, itse, yksin, ilman äitiä.
- Hetkellinen usko siihen, etten olekaan heikko, itsesäälissä rypevä ihminen. Vaan ehkä sittenkin ihan vähän vahva.
- Naapurin leipoma luumupiirakka.
- Volbeat ja Lana Del Rey autossa.
- Tieto siitä, että naapurin setä vie pojat aamulla tarhaan.
- Hermann: "Äiti sä oot ihana!"
- Gustavin ilo luetusta sadusta ja kahdenkeskeisestä hetkestä.
- Uusi kirppikseltä ostettu hame, joka on niin kovin lyhyt ja värikäs. Ja joka näyttää niin kivalta kumppareiden kanssa!

Aamukahvipiirtelyä Hildan kanssa.