Nyt tapahtui se, jota olen pelännyt kohta kaksi vuotta: Tapasin sattumalta iltakävelyllä lasten isän, hänen uuden vauvansa ja tämän äidin. Olimme tulossa juuri lasten kanssa metsästä. Tilanne meni paremmin kuin olisin kuvitellut. Ei sattunut ihan niin paljoa nähdä heidät, kuin olisi voinut.
Hyvää tässä on se, että nyt ei tarvitse pelätä enää sitäkään.
Ohi on, hieno juttu! Olisi kyllä ymmärrettävästi voinut kirpaista tosi lujaa. Mutta hienosti sulla prosessi tuntuu etenevän. Tsemppiä kaikkeen!
VastaaPoista