Olin muutamia päiviä, ehkä viikkojakin, loppuun palanut. Perin pohjin väsynyt. Juuri, kun elämän piti olla jo kunnossa, minä olinkin lopenuupunut yrittämiseen.
Mutta jostain kuulen jo sen kaiun: toivo ei olekaan kuollut. Lepäsi vain vähän aikaa. Jotain hyvää tästä vielä tulee, uskon lujasti siihen! Kun on antanut elämäsä suuremman käteen, on kaikella tarkoituksensa ja aikansa. Se on ihmeellisen lohdullista.
Mietin tänään rannalla, että ihmiselämän suurin kysymys on kai, kuinka paljon olemme valmiita kärsimään itse ja kuinka paljon kantamaan syyllisyyttä toisen kärsimyksestä.
Näissä merkeissä HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ - toivon juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti