Eräs tauluista oli kovin rakas.
Siinä olin kuvannut minua, lasten isää ja omaa isääni ongella. Kuva on maalattu jo ennen vihkikesäämme, ehkä joskus vuonna 2002. En koskaan maalannut taulua valmiiksi.
Jostain syystä sen maalaamiseen tuli sisäinen stoppi. Sellainen kuoleman kaltainen päätös. En suostunut jatkamaan, vaikka silloinen mieheni yritti kaikin keinoin siihen yllyttää, motivoida, inspiroida, pakottaa, syyllistää. Mikään ei auttanut. Muutime puolivalmiin taulun kanssa kolme kertaa. Saksan laidasta laitaan.
Nyt kahdentoista vuoden jälkeen kaikki sujuikin kuviteltua helpommin: otin valkoista väriä, ruiskautin sitä taululle oikein ison läjän. Otin pensselin ja levitin, peitin, poistin, nollasin.
Tunsin, kuinka suuri painolasti lähti harteilta. Sydän keveni.
Nyt on tilaa uudelle.
 |
| Tilaa uudelle tai uudelleen työstetylle! |
Lasten kanssa maalaaminen on ollut kovin inspiroivaa! Olemme uutta intoa täynnä koko perhe.
 |
| Hermann 4v, 30x40cm akryyli kankaalle. |
 |
| Gustav 6v. 30x40cm akryyli kankaalle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti