Ajattelen, että oli kyseessä sitten se, mitä joku ihminen, tai elämä yleisesti, tai kipu, suru tai katkeruus on minulle tehnyt tai tekemässä, taistelen vastustajan kuin vastustajan kanssa yhtä ja samaa taistelua. Nimittäin siitä, kumpi päättää kohtalostani.
Minä en luovuta tässä taistelussa ja päätän jäädä aktiiviseksi tekijäksi omaan elämääni - en vain sen uhriksi. En ole uhri. Enkä ole elämäni uhri.
Ajatus omasta uhriroolista on oiva maaperä katkeruudelle ja myös omahyväisyydelle. Ajatukselle omasta paremmuudesta niihin kaikkiin pahoihin, ilkeisiin, epäoikeudenmukaisiin, epäreiluihin tekijöihin nähden.
Ihan niin kuin ihmiset voisi jakaa kahteen ryhmään.
Niin, ei voi. Ei ole pahoja ja hyviä ihmisiä. Mutta ihminen kuin ihminen on kyllä kykenevä tekemään vääriä, huonoja ja pahoja tekoja.
En ole enkeli, enkä uhri. Olen tekijä. Yritän olla hyvän tekijä. Olen päättäjä. Yritän tehdä oikeita päätöksiä. Yritän olla hyvän päättäjä.
Olen oman elämäni supersankari. Ainakin, jos sanon saman asian viisi- ja kolmevuotiaiden poikieni kielellä.
Minulla on valta päättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti