Pitkään aikaan en jaksanut tehdä mitään ylimääräistä: pyhittää perhe-elämää, leipoa pullantuoksuista lapsuutta tai panostaa kodin henkeen. Olinhan tehnyt monta vuotta juuri sitä!
Kun mies lähti, tuntui kuin kaikki se, koko vuosien työni, perhe-elämän sisältö ja merkitys olisi rytistetty roskana koriin.
On hirveän vaikeaa uskaltaa palata roskikselle, ottaa sinne heitetty kuva perheestä, suoristaa ja puhdistaa se ja antaa sille uusi paikka elämässämme.
Olla taas perhe, meidänlaisemme. Olla taas pullantuoksuinen äiti, minunlaiseni. Ja samalla maratoneja-juokseva-burleskia-tanssiva-revolverilla-ampuva-laskuvarjohypystä-ja-eiger-ultra-trailistä-haaveileva-rajoja-rikkova-kaikki-on-mahdollista-äiti.
Sillä se on mahdollista! Kun roolia ei tarvitse valita.
Tässä tämän päivän tuotosta: kuusi litraa seljankukkamehua. Olen niistä iloinen ja suunnattoman onnellinen. Kukaan ei ehkä ymmärrä, kuinka. Ja mitä unelmia, kiitollisuutta ja toiveita näihin laseihin tuli samalla pullotettua!
 |
| Hermann askarteli ukkelin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti