Olen miettinyt paljon seuraavaa asiaa viime vuosina, kuukausina, viikkoina ja päivinä:
Kun toinen päättää, ettei rakasta, se ei tarkoita, että jätettykin automaattisesti lopettaa rakastamisen.
Ei ole olemassa hokkus-pokkus-nappia nimeltä ero, jota painamalla rakkaus häviäisi. Jos olisi, kyseessä ei olisi rakkaus. Puhdas ja todellinen. Ero saattaa kyllä monessa tapauksessa tuoda loukatuksi tulemisen, kivun ja vihan tunteet pintaan, jotka peittävät ja tekevät rakastamisen mahdottomaksi. Mutta prosessi ei ole automaatio.
Kuinka paljon rakkaus kestää, kun se puhtaimmillaan KAIKEN kestää?
Jätetyltä odotetaan, että kun avio-keissi on suljettu, myös jätetyn tunteet kylmentyvät ja loppuvat seinään. Ihmetellään jos näin ei käy. Ja pidetään epäilyttävänä läheisriippuvaisuuden merkkinä, vaikka rakkaus ajan myötä muuttaisi muotoaan ystävyydeksi. ("Eihän se nyt ole aivan normaalia ja tervettä!")
Pitkään häpesin sitä, etten ole muka päässyt asioiden "yli". Ajattelin, että minussa on jotain vikana. Kun en osaa sitä, mitä koen muiden osaavan. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt ettei se niin ole. Ja että suurin osa ihmisistä vain pelkää tunteita, joille ei ole selkeitä nimikkeitä. Ex:ää kohtaan tunnetut tunteet kun eivät sovi mihinkään tiettyyn laatikkoon tai selkeään lokeroon.
Mutta elämä ei ole lokero.
Jos rakkaus loppuisi nappia painamalla, se tarkoittaisi loogisesti sitä, että rakastan ihmistä vain, jos hän rakastaa minua takaisin. Kun hän lopettaa rakastamasta minua, minäkin lopetan. Kun hän haluaa erota, minä painan nopeasi hätänappia ja lopetan omat tunteeni siihen. Loogisesti tämä olisi ehkä järkevää. Kun toinen loukkaa, satuttaa, kääntää selkänsä.
Yhteiskunnassamme koetaan, että yksipuolinen rakkaus on epätoivoista tai säälittävää. Rakkauden on oltava jotenkin reilua, tasapuolista, palkitsevaa ja minulle jollain tavalla hyödyllistä. Ettei minua vain käytetä hyväksi.
Mutta mikä on hyödyllistä? Mikä on reilua? Mikä on hyväksikäyttöä?
Elämä ei ole reilua. Ja asioiden arvo mitataan vasta tulessa takomalla. Kun ne poltetaan puhtaiksi.
Minkä arvoista, kuinka puhdasta sinun rakkautesi on, kun siitä poltetaan pois itsekkyys?
Minun kohdallani rakkaus on muuttunut ystävyydeksi. Jaetuksi hyväksi vanhemmuudeksi. Mutta missään vaiheessa tunteeni eivät ole hiipuneet, kylmentyneet tai kuolleet. Olen vain kanavoinut ne uusiin uomiin.
Eikä siinä ole mitään hävettävää.
Olipa viisaasti kirjoitettu. Ensimmäinen postaus mitä tästä blogista luen, mutta täytynee jatkaa lukemista.
VastaaPoistaEro on tosiaan ihme asia, kun aina välillä siitä on niin yli, ja kohta sitten ei olekaan. Omasta erostani on puolitoista vuotta ja kaikenlaista vuoristorataa tässä on ollut, vaikka en miestä takaisin haluaisikaan. Jotkut asiat siinä suhteessa vaan menivät hyvin ja helposti, vaikka se itse suhde ei melkein edes enää ollut olemassa siinä lopussa. Vaikeinta on ollut päästä yli katkeruudesta sitä kohtaan, että hän ei missään vaiheessa ole osoittanut katumusta omasta toiminnastaan. Juuri nyt tuntuu, että se asia on selätetty, mutta pahoin pelkään että come backin sekin tunne vielä tekee.
Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Juuri kuin yhtenä päivänä kokee päässeensä eteenpäin askeleen. Seuraavana päivänä mennään usien takapakkia. Välillä hyvin hidas prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä. Tsemmpiä ja terkkuja myrskyisestä Berliinistä!
PoistaHieno kirjoitus! Kiitos! <3
VastaaPoistaUpeaa törmätä ihmiseen, joka ajattelee rakkaudesta ja eroamisesta samalla tavalla kuin itse teen.
Kuten sinäkin, myös minä olen kipuillut ajoittain sen tunteen kanssa, että teoissani ja tunteissani on jotain väärää. Mutta eihän rakkaus ole koskaan väärin. Päinvastoin. Rakkaus on niin oikein kuin olla vain voi.
"Minkä arvoista, kuinka puhdasta sinun rakkautesi on, kun siitä poltetaan pois itsekkyys?"
Kysymyksesi on todella pysäyttävä. Pyrin tallettamaan sen sydämeeni.
Aurinkoa ja rakkautta elämääsi!
Isla
Kiitos palautteesta! Ihanaa kuulla, että kirjoittamani kosketti ja herätti ajatuksia! On vaikea löytää tasapaino itsensä ohittamisen ja armollisen/rakkaudellisen suhtautumisen välillä. Eli pitää löytää oma "keskusta", tietää, missä seisoo. Mikä on mulle ok? Pitää pysyä lujana, mutta armollisena. Venyä oikeasta kohdasta ja pysyä tiukkana toisesta. Pitää analysoida, mistä motiiveistä käsin haluan rakastaa. Onko se oikeasti itsetöntä rakkautta, vai piileekö taustalla ehkä sittenkin toivo jostain muusta? Ketään, ei etenkään lapsia auta se, että äiti (tai isä) unohtaa itsensä ja omat tarpeensa. Tää on tätä mun omaa prosessiani. Tsemppiä ja terkkuja ukkosmyrskyn keskeltä Berliinistä!
PoistaArviointi on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommenttilausuntoja noin Yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Amiso pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltä Dr.Amiso. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii tohtori Amison lupauksena.
VastaaPoistaEn olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman tohtori Amison rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (herbalisthome01 @ gmail. com)