Kapuloita rattaisiin

Pientä tyttöä suututti. Hän oli jäänyt yksin kotiin, oli halunnut tehdä kaikenlaista - aivan itse. Hän oli aloittanut monta hienoa projektia. Ja moni oli epäonnistunut. Aluksi hän oli tehnyt virheitä, tahattomasti. Sitten tahallaan. Koska tyttöä suututti, hän oli sotkenut oikein sydämensä pohjalta.

Sitten tyttöä oli hävettänyt. Hän oli yrittänyt siivota, paikata, korjata. Aloittaa alusta. Ja silti, kun tytön perässä kulki ympäri kotia, jälkiä oli vaikea olla huomaamatta. Osaa olisi ehkä vaikea enää korjata ollenkaan.

Yksin hän oli itkenyt ja polkenut jalkaa. Mutta se ei ollut auttanut. Koti oli sikolätti, eikä enää tiennyt miten selviäisi siitä.

Vihdoin Isä tuli kotiin.

Hän näki sotkut. Häntä harmitti. Olihan hän jättänyt tyttönsä siistiin, onnelliseen kotiin. Hän henkäisi syvään ja ajatteli, että tällaista se on lasten kanssa. Sitten hän otti tytön syliin ja sanoi: "Ei haittaa! Siivotaan yhdessä."

Yhdessä he aloittivat puuhat. Isällä oli selvä suunnitelma, missä järjestyksessä hommat piti hoitaa. Ei kannattanut esimerkiksi luututa lattiaa, ennen kuin pöydällä olevat sotkut oltiin siivottu pois, ettei puhtaalle lattialle tippuisi uutta sotkua.

Tyttö oli kuitenkin vielä niin pieni, ettei ymmärtänyt tällaista. Tyttö ei myöskään kuunnellut Isän neuvoja, vaan kuvitteli itse tietävänsä paremmin. Siksi Isä joutui siivoamaan paikkoja moneen kertaan, ennen kuin tyttö ymmärsi, missä järjestyksessä asioita oli järkevää hoitaa.

Lopulta Isä oli luutunnut lattian. Kaikki oli siistiä ja kaunista. Tyttö näki pihassa kauniita kukkia ja juoksi poimimaan pöydälle vielä kimpun. Sisään tullessaan, hän toi puhtaalle lattialle uudet kurat.

Silloin Isä tarttui tyttöä kädestä ja sanoi rauhallisen rakastavasti: "Tyttö, jos haluat, että saamme asiat kuntoon, että autan sinua, että olet taas iloinen ja onnellinen tyttö, sinun on lopetettava heittämästä kapuloita rattaisiin. Sinun on joko tehtävä juuri niin kuin sanon tai annettava minun hoitaa hommat."