Ja suurin niistä on onni

Olen viime aikoina miettinyt paljon onnellisuutta. Sitä, miten ihminen saavuttaa onnellisuuden ja mitkä ovat onnen ehdot.

Yhtä puolta aiheesta jo käsittelinkin kirjoituksessani "Kiitollisuutta harjoittelemassa". Uskon nimittäin, että todellisen onnen ihminen voi saavuttaa vain kiitollisen mielen avulla.

Mutta onnellisuus on monimutkainen asia. Ja koen, että siitä voi kirjoittaa vielä muutaman lauseen, jotka ovat muhineet mielessäni jo jonkin aikaa.

Voisi ajatella, että inhimillisellä onnella on kaksi puolta, kuten niin monella asialla: Se iloinen puoli, jolle paistaa aurinko. Mutta myös se pimeä ja varjoinen puoli. Se synkkä onnen kääntöpuoli, jota kutsutaan onnettomuudeksi.

Onnella on nimittäin aina hintansa. Se vaatii aina valintaa jonkun asian puolesta ja luopumista jostain muusta. Joko sinä itse maksat hinnan onnestasi, tai sitten sen tekee joku toinen. Joku, jonka kustannuksella tavoittelet omaa onneasi.

Onnen hinnalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että kun päätän olevani onnellinen, jos olen laiha, silloin joudun maksamaan siitä sen hinnan, etten jatkuvasti herkuttele. Jos minut tekee onnelliseksi se, että juoksen kymmenen kilometrin juoksukilpailussa oman ennätyksen, silloin joudun puremaan hammasta yhteen ja treenaamaan silloinkin, kun ei huvita.

Nämä esimerkit ovat banaaleja. Tietenkin kyse on suuremmista asioista. Esimerkiksi rakkaudesta.

Mutta suuriin asioihin pätee sama sääntö, kuin pieniin: Jos haluan olla täyteläisen onnellinen yhden ihmisen kanssa, maksan siitä sen hinnan, etten harrasta sivusuhteita. Jos harrastan niitä, saan joka puolelta vain puolihyvää, en mitään kokonaista. Jollekin se saattaa riittää, mutta uskon tuon ihmisen silloin tyytyvän vähempään.

Toisaalta onnellisuutta myös yliarvostetaan. Onhan onni hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta usein unohdamme, että elämässä on oman onnen lisäksi myös vastuu ja velvollisuus. Nuo onnen epämukavat sisarukset.

Saan sisäisiä raivokohtauksia, kun kuulen heitettävän lauseen: "No pääasia, että hän on onnellinen".

Se tarkoittaa samaa kuin anything goes. Kaikki on ihan samaa. Mikään ei ole minkään arvoista, koska kaikki on yhtä hyvää.

Lausetta kuulee nykyään ainakin yhtä usein, kuin ennen vanhaan varmaan lausuttiin toisille tuomioita. Sellaisina ammoisina aikoina, jolloin ihmisen onnella ei ollut mitään merkitystä, kunhan kulissi pysyi pystyssä.

Nykyään ei kulissilla, saati oikealla rakennuksellakaan, ole mitään merkitystä, jos kyse on jonkun ihmisen onnesta. Nurin vain kaikki kivet ja kannot! Täältä tulee ihmisen onni!

Nykyään kuitenkin unohtuu, että yhden ihimsen onni on usein toisen ihmisen onnettomuus.

Ja tosirakkauden perässä lähtenyt ostaa oman onnensa vaimonsa, miehensä tai lastensa kustannuksella.

Miten on heidän onnen laita?

Totta on myös se, ettei ihminen löydä onnea aina pelkästään romanttisen rakkauden kautta. Sillä elämässä on muutakin kuin tunteita. Niitä tunnetaan aikansa ja sitten taas ei välillä tunnu miltään.

Syvä onni voi löytyä myös velvollisuuden ja vastuun kautta. Siitä tunteesta, ettei jätä toista pulaan, että pitää huolta ja kantaa osansa. Ja siitä, että aiheuttaa mahdollisimman harvalle ihmiselle surua.

Nämä asiat ovat hankalia. Onni ja onnettomuus kun ovat hyvin monesta tekijästä kiinni.

Tarkoitan vain, että joskus onnea kannattaa odottaa. Ja muistaa sekin, että onnettomuus vaanii aina onnen takana. Siellä kirkkaan kajastuksen varjossa.

Varjoja valossa.