... syntyy joskus jotain hyvää.
Kolmen villin pikkulapsen äitinä voi tuskin kuvitella mitään karmeampaa, kuin sadepäivän, jolle ei ole mitään suunnitelmaa.
Päivä meinasikin räjähtää käsiin, kun jostain kumman syystä sorruin leikkimään superäitiä.
Kuvittelin rauhallisen kiiltokuvan, jossa äiti leipoo huivi päässä hymyilevien ja punaposkisten lasten kanssa. Ajattelin, että tehdäänpä mekin samalla tavalla.
Eipä tehty. Pikkuleipätaikinan tein vielä illuusioni houreissa ja iloisin mielin. Jonka jälkeen meidän leipomisesta olisi saanut enemmänkin ainesta telkkarin kauhukasvatusohjelmiin.
Pullan ja tuoreiden pikkuleipien tuoksu herättää minussa jonkinlaisen eheän maailman kaipuun. Leipoessani tuo eheys kuitenkin muuttui karrikoiduksi irvikuvaksi todellisuudestani: Elämäni hyppäsi silmille hyvin karuna. Sillä hetkellä se tuntui yhtä synkältä, kuin sadepilvet ikkunan takana. Ja perhe tuntui kovin rikkinäiseltä.
Meidän leivonta loppui kaikkien karjuntaan, jokaisen osallisen vuodattamiin kyyneliin, ja täydelliseen turhautumiseen. Vannoin, etten enää koskaan leivo. Ikinä. En.
Hiljalleen hyvä olo ja iloinen mieli palasivat jostain jauhokasojen alta. Ja lopulta innostuimme piirtelemään, ottamaan kuvia yhdessä ja arkartelemaan.
Ja melkein ivaillakseen symboliikallaan, aurinko kurkisti kuin kurkistikin vielä ennen nukkumaan menoa pilven takaa.
Tässä pikkuperheemme tämän päivän luovuuden tulosta:
 |
| "Omakuva", Hermann, 3,5 v. |
 |
| "Aurinko", Hermann, 3,5v. |
 |
| "Koppakuoriainen", Hermann, 3,5v. |
 |
| Iida-täti ja Gustav askartelemassa |
 |
| Hilda ja koru |
 |
| Pelleilyä |
 |
| "Vihainen äiti", Hermann, 3,5v. |
 |
| Taiteilija työssään |
 |
| "Nyrkki" (huh!) |
 |
| Työn iloa |
 |
| "Paita" |
 |
| "Ihanaa!" huusi Herkku |
 |
| Yhteinen muotikuva. Valokuvaajana Hermann, Äiti apuna ja mallina uuden liivinsä kera. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti