Ihan vähän, sellainen pieni häivähdys, harmaa aavistus valtaa tänään mieleni. Tuntuu, kuin pieni perheemme olisi ihan kokonainen näinkin.
Puuttuvan palan myötä on muodostunut uuden näköinen perhe, joka alkaa tuntua jo ihan kokonaiselta. Siltä, ettei siitä jatkuvasti puutu jotain. Ettei jokaisen jäsenen sisällä ole ammottavaa, kipeää aukkoa. Ikkunaa, josta kokoajan vetää ja tuulee sisään.
Tuntuu, kuin koti olisi taas lämmin paikka, ihan hyvä tällaisenaan. Eikä irti revityn palan kohdalla ole enää kipeää avohaavaa, vaan jatkuva särky on vidoin hellittänyt.
Vaikka on ikävä, vaikka arki on raskasta ja mielen valtaa ajoittain täydellinen riittämättömyyden tunne, silti on tyyni olo.
On ihan hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti