Nyt on suremisen aika. Saksassa marraskuuta kutsutaankin surukuuksi. On pyhäinpäivä, kaatuneiden muistopäivä ja "ikuisuuden sunnuntai", jolloin muistetaan kuolleita läheisiä.
Saksassa ollaan perinteisesti tarkkoja surukuusta: Joulumarkkinat saavat avata porttinsa vasta viimeisen virallisen surupäivän jälkeen. Se on ihan hyvä. Sillä aikansa kaikella. Miksi pitäisi aina olla iloinen ja juhlia?
Lenkillä oli tänään harmaata, järvi tyyni ja utuinen. Oli tilaa olla surullinen. Jos sitten olisi halunnut.
Minä en enää halua. Aikansa kutakin. Olen nimittäin jo ihan vähän onnellinen, välillä.
 |
| Kynttilöitä kaatuneiden muistomerkille |
 |
| Kotikylä Berlin-Friedrichshagen |
 |
| Entinen Bürgerbräun olutpanimo |
 |
| Näkymiä lenkkipolun varrelta |
|
|
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti