Yritän olla positiivinen. Keskittyä elämäni hyviin puoliin. Yleensä onnistun, mutta aina ei vain jaksa.
En ole jaksanut kirjoittaa viime päivinä. Elämä tuntuu junnaavan paikallaan. Elän keskeneräisyyden keskellä: oman, lasten, asunnon rempan, maalattavien taulujen, käsityöprojektien, elämänmuutoksen.
En saa tartuttua mihinkään.
Tuntuu, että kaikki velloo puolivalmiina. Eikä voimia eikä energiaa tunnu löytyvän niiden päättämiseen. Tiedän, että tekemällä tämä ahdistus loppuu. Kun tarttuu työhön, on ihan sama onko se kesken vai valmis. Tekeminen tuottaa mielihyvää.
Mutta kun mihinkään ei jaksaisi tarttua - silloin keskeneräisyyttä on vaikea sietää.
Olen turhautunut. Tuntuu, että kaikki se energia, jota jostain tyhjästä ammennan valuu maahan, eikä tuota tulosta.
Motivoin itseäni kysymällä, kuka kaiken sen tekee, jos en minä? Tämän ajatuksen avulla saan itseni ylös sängystä, ulos lenkille, hoitamaan asioita, pyyhkimään pyllyjä, viemään roskia ulos, jatkamaan remonttia, luomaan kaunista kotia minulle ja lapsilleni.
Mutta se ei auta, kun haluaisi nähdä jo tuloksia. Haluaisin päästä eteenpäin. Saada valmiiksi, siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Kaiken motivoinnin keskellä olen ollut itselleni kova. Etten joutuisi sietämään puolivalmista. Etten jäisi jumittamaan paikalleni.
Yleensä se auttaa. Yleensä en luovuta. Niin, en luovuta.
Mutta juuri nyt ei löydy voimia loppukiriin. Ehkä, koska maali ei vielä häämötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti