Jolloin on hetki aikaa kaksistaan lapsen kanssa.
Kun on aikaa katsoa silmiin ja kuunella, eikä vain hoputtaa.
Kun ei tarvitse kuulla oikeutettua syytöstä lapsen suusta: "Äiti, sä et edes kuuntele!"
Vietin tällaisen lähestulkoon täydellisen päivän viime viikolla esikoiseni Gustavin kanssa. Jätimme pienet sisarukset aamulla tarhaan, äiti kävi juttelemassa hetken pomonsa kanssa ja sitten suuntasimme poikien paratiisiin - luonnontieteelliseen museoon katsomaan dinosaurusten luita, pullotettuja ja täytettyjä eläimiä ja mikroskoopissa kiemurtelevia ötököitä.
Tunnustelimme myös meteoriittia ja ihmettelimme, mistä kaukaa tuo metallinen lohkare oli tipahtanut jo vajaat kaksisataa vuotta sitten. Oli ihanaa olla yhdessä yhtä ihmeissään.
Tulee hyvä mieli jo pelkästä ajatuksesta. Ja hetken on sellainen olo, että ehkä sittenkin aina välillä riitän.
 |
| Dinosaurukset olivat ehdottomasti museon kohokohta |
 |
| Gustav tutkii vesikirppua |
 |
| "Äiti, katso minäkin olen pullossa!" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti