Usein hän itsekin pelästyi itseään ja muiden suuttumusta. Ja niinpä hän lopulta käpertyi kovaan kuoreensa. Siihen murisevaan villeyteen, joka häneen liitettiin, kuin mörkö muumitalveen.
Melkein aina hän koki saavansa liian vähän huomiota: Äidillä oli vain kaksi silmää ja kaksi kättä. Äidillä oli vain kaksi korvaa ja kaksi jalkaa. Pojan mielestä nuo kaksi eivät koskaan kuuluneet hänelle, vaan ainoastaan veljelle ja siskolle. Perheen kahdelle muulle lapselle, jotka tuntuivat tulevan paremmin toimeen muiden ihmisten kanssa.
Eräänä päivänä poika tapasi kaupassa oudon otuksen: Mörön. Jo kauan poika oli kokenut jonkinlaista pelonsekaista hengenheimolaisuutta tuota hahmoa kohtaan, johon hän oli muumikirjoissa ja - elokuvissa tutustunut. Nytkin se tuntui kummasti puhuttelevan häntä sieltä kaupan alahyllyltä. Eikä poika suostunut lähtemään kaupasta ilman uutta ystäväänsä.
Muiden mielestä Mörkö näytti pelottavalta ja vain murisi. Mörkökään ei ollut kiinnostunut perheen muista jäsenistä. Mutta pientä poikaa se tuntui rakastavan, eikä poika ollut tietävinäänkään mitään murinasta: Pojalle Mörkö kertoi tarinoita, yhdessä he naureskelivat omille vitseilleen ja leikkivät salaisia leikkejään.
Jatkoa seuraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti