Olen Anni. Olen 34. Olen ammatiltani toimittaja. Tosin en ole kokenut toimituksen huumaa tai deadlinein painetta vajaan kuuteen vuoteen: Olen kolmen alle kouluikäsien lapsen äiti. Sen sijaan olen istunut välillä intohimoisesti, välillä turhautuneena hiekkalaatikon reunalla ja kypsynyt siinä sivussa aikuiseksi. Olen sydämeltäni suomalainen, vaikka olenkin asunut Saksassa yli puolet elämästäni. Nyt tämä rakas kaupunki on kotini.
Mutta Berlin on enemmän. Kun aviomieheni lähti puoli vuotta sitten toisen naisen matkaan, minulle jäi lapset ja yhteinen sukunimi. Lapsista en luopuisi, vaikka päivittäin tekisikin mieli heittää pyyhe kehään ja häippästä. Sitä en tee, mutta nimestä en ole niin varma. Lähdön jälkeen se alkoi maistua vähän samalta kuin hiekkalaatikkoon tippuneet nallekarkit. Niistä paraskin narskuu hampaissa ja maistuu vain hiekalta.
Siinä nieleskellessäni ja henkeä haukkoessani olin kuulevinani lohdullista kosintaa: Berlin halusi, että jäisin. Ja niin ryhdyin tämän kaupungin rouvaksi - Frau Berliniksi. Ajattelin, että jos ei mies, niin sitten ainakin tämä kaupunki kyllä pitäisi minusta huolta, tarjoaisi vaihtelua ja mahdollistaisi minulle ihan hyvän elämän. Saisin olla itsenäinen, eikä minun tarvitsi edes pestä sen pyykkiä.
Sitäpaitsi kaupungissa, jonka symboli on Alexanderplatzilta kohoava jättiläismäinen torni, olisi ihan tarpeeksi fallosta mieheksi, ajattelin. Noin niin kuin symbolisesti.
No niin. Luin sitten blogisi yhdeltä istumalta - niin kovin tuo ensin kommentoimani räsymattoteksti teki vaikutuksen :)
VastaaPoistaOlet riipaisevan raatorehellinen. Siinä missä minä runoilen ja käytä korukieltä, puhut sinä suorilla sanoilla asiat julki. Kunnioitettavaa ja siksi ehkä koukutuin blogiisi :)
Meitä yhdistää iän ja sukupuolen lisäksi Berliini ja ero. Painitaan tyystin eri sarjoissa (en ollut naimisissa enkä ikinä vakituisesti asunut Berliinissä), mutta yhtä kaikki: tuskaa ja surua ei mitata vuosissa tai liitoilla; se on kullekin kokijalle se pahin mahdollinen tosi. Aito ja rikkirepivä, josta sitten pikkuhiljaa kootaan jotain uutta ja omaa menneen tilalle.
Kiitos siis blogistasi - jään seuraamaan. Oman eroprosessin keskellä on lohdullista lukea toisten kokemuksia ja ennen muuta huomata, että niin ruudun sillä kuin tälläkin puolella valo lisääntyy askel askeleelta.
...niin, ja kyllä täältä sateisesta Helsingistä kaipaa sinne sateiseen Berliiniin aivan vietävästi - tämän blogin kautta saan tuulahduksen myös tuosta kaupungista, jolla on ikuinen sija jossain syvällä sielussani.
Kiitti :)
Voi kovasti kiitoksia kannustavista sanoistasi! Itse olin poistunut täältä kirjoittavien ilmoilta noin kuukauden - siksi näin kommenttisi vasta nyt. Aloitin kirjoittamisen taas vasta tällä viikolla. On kovin motivoivaa kuulla tuollaista omasta blogista. Että joku sitä haluaa ja jaksaa lukea. Itse koen sen elintärkeäksi terapiaprosessiksi. Sinulle hyvää joulua ja paljon voimia ja valoa elämääsi!! <3
PoistaSekä kirjoittaminen että lukeminen on terapoivaa eli jatketaan :D ja kiitos samoin, valolla ja voimalla kohti vuotta 2014!
Poista