Kiitollinen juuri nyt...

Juuri nyt joudun todistamaan omien sanojeni totuutta: kiitollisuus on työkalu, joka on lääke surua, masennusta ja katkeruutta vastaan.

Minulla on menossa vaikea kausi. Ja mieli on usein maassa. Olen siitä välillä vähän kirjoittanutkin. Mutta olen itsekin hätkähtänyt sitä vauhtia, millä mieleni on luisunut kuoppaan ja voimattomuuttani taistella luisumista vastaan, saati sitten kykyä nousta sieltä.

Epätoivon syövereissä on vaikea ajatella "jotain vitsin ärsyttävää kiitollisuutta, kun kaikki on paskaa". Kyllähän teoriassa tiesin, mitä työkaluja minulla olisi käytettävissä. Olenhan siitä paljon kirjoittanut. Mutta minäpäs en halunnut. Ei huvittanut. Ei kiinnostanut.

Mutta täytyy myöntää, että aikansa mökötettyä ja säälittyä itseään, alkaa sekin olotila kummasti ärsyttää. Ja tämä on se tarvittava sytyke: sitä haluaa taas jotain kivaa elämäänsä.

Niinpä jätin tänään lenkin väliin ja uskaltauduin tietoiseen ajatustreeniin. Hieman eri tasolla, kuin viime viikkojen aikana (jota kukaan muu, kuin minä ei ehkä huomaa). 

Harjoittamalla kykyä löytää elämästä asioita, jotka ovat hyvin, ajatukset oppivat kuvailemaan elämää positiivisessa valossa. Yhtäkkiä sysimustaan pimeyteen, johon ei tuntunut löytyvän mitään ulospääsyä, kajastaa pieni valon säde. Pienestä raosta pääsee livahtamaan sisimpään vähän toivoa. Ja yhtäkkiä uskaltaa taas katsoa eteenpäin, nousta ylös, pudistella pölyt yltään ja astua haparoivia ensiaskeleita luottavaisella mielellä.

"Mieltä voi muokata ihan samalla tavalla kuin kehoa. Sitä voi vahvistaa, treenata ja jumpata siitä mistä se on heikko ja surkastaa sieltä, missä on liikaa – esimerkiksi juuri katkeruutta..." (Pätkä pitämästäni Naisverkon seminaarin puheesta. Linkki löytyy oikeasta laidasta.)

Juuri nyt olen kiitollinen:

- Eilen käydyistä keskusteluista ja lohdullisista sekä herättelevistä, rehellisistä sanoista.
- Eilen saamastani rohkaisesvasta sähköpostiviestistä ja viimeisestä suuresta lahjoituksesta Nairobin naistentalolle ja hyväntekeväisyysjuoksulleni.
- Gustavin saaduista kehuista futistreeneissä ja pojan pulppuavasta onnesta.
- Siitä, että olin siellä kentän reunalla näkemässä pojan onnen.
- Pienestä toivon kajastuksesta. Pienestä valon säteestä, joka valaisee ja lämmittää ihmeen paljon!
- Viikonlopun vaelluksestani ja siitä, että todellakin uskalsin yksin!
- Puhelinkeskustelusta hyvän ystävän kanssa. Ei tarvitsekaan olla yksinäinen - pitää vain soittaa ystävälle...
- Jääkaapissa odottavasta parsasta.
- Ideoista. Ainakin olen siunattu niillä, joskaan en aina toteuttamisen lahjalla.
- Pharrell Williamsin "Happy"-biisistä. Joka on kuin huumetta. (Olen postannut sen aikaisemminkin tänne, mutta tässä taas. Tätä kuunnellessa on mahdotonta mököttää!)